Oletko voimaantunut?

Voimaantuminen ei ole asiana uusi eikä käsitteenä yksiselitteinen. Kyseessä on monitieteisesti tutkittu ja moniulotteinen ilmiö, jota voidaan tarkastella eri näkökulmista ja erilaisista lähtökohdista käsin. Kysymys on sekä prosessista että päämäärästä. Voimaantua voivat niin yksilöt, ryhmät kuin yhteisötkin. Mielestäni on hienoa, että voimaantumisesta puhutaan, onhan kyseessä hyvinvointiamme monin tavoin edistävä ja myönteinen asia.

Viime aikoina on kuitenkin ollut havaittavissa suoranaista voimaantumisvastaisuutta. Ihmiset ovat avoimesti ilmaisseet kyllästyneensä "voimaantumishömppään". Moni ei halua enää edes kuulla koko sanaa. Minusta on surullista, että voimaantumisesta näyttää tulleen joillekin eräänlainen kirosana. Silloin itselleni herää vahva epäilys siitä, että kyseinen termi on jostain syystä ymmärretty väärin.

Niinpä päätin nyt vihdoinkin kirjoittaa tämän tekstin. Sivustoni nimen huomioon ottaen tämä olisi varmasti kannattanut tehdä jo ajat sitten… Haluan kirjoituksellani valaista hieman sitä, mistä voimaantumisessa on kysymys ja mitä sillä ei tarkoiteta. Lähestyn aihetta sekä teoreettisesti että käytännönläheisesti.

Jos olet väsynyt jatkuvaan pakonomaiseen hymyilyyn ja elämän hektiseen suorittamiseen, suosittelen sinua pysähtymään hetkeksi voimaantumisen teeman äärelle. Luettuasi tämän blogitekstin osaat toivottavasti vastata otsikossa esitettyyn kysymykseen ja ymmärrät, ettei voimaantuneisuus ole pysyvä olotila

Voimaantuminen – monitulkintainen käsite ja moniulotteinen ilmiö

Historiaa tarkasteltaessa empowerment-käsite liitettiin vahvasti yhteiskunnassa marginalisoitujen eli alistetussa asemassa olevien ihmisryhmien itsetunnon, rohkeuden, aktiivisuuden ja vaikutusvallan lisäämiseen, jolloin he alkoivat ajaa omia asioitaan, mutta nykyään voimaantumisen katsotaan kuuluvan kaikille. Eri tieteenaloilla on ollut ja on edelleen lukuisia erilaisia ideologisia ja filosofisia lähtökohtia, jotka tuovat aiheen käsittelyyn erilaisia painotuksia. Tällöin käytettävät käsitteetkin luonnollisesti vaihtelevat. Suomen kielessä voimaantumisen ohella puhutaan esimerkiksi valtauttamisesta, valtaistumisesta, valtuuttamisesta ja voimavaraistumisesta. (ks. esim. Hokkanen 2014; Kuronen 2004; Räsänen 2014; Siitonen 1999.)

Törmäsin aikoinaan voimaantumisen käsitteeseen ensimmäisen kerran 1990-luvun puolivälissä sosiaalityön opintojen yhteydessä. Sittemmin olen tarkastellut ilmiötä itsekin niin kasvatustieteiden, psykologian kuin hoitotieteenkin kontekstissa ja tehdessäni vammaistutkimusta. Näin ollen oma käsitykseni voimaantumisesta on muodostunut varsin monialaiseksi. Käytän mieluiten termiä voimaantuminen, sillä näen voimaantumisen Siitosen (1999) tavoin ennen kaikkea yksilöstä itsestään lähtevänä prosessina, jossa hänen vapautensa, toimijuutensa ja vastuullisuutensa on keskeisessä asemassa. Tämä on itselleni varsin luontainen ajattelutapa, sillä positiiviseen psykologiaan pohjautuvan ratkaisukeskeisen valmennustyöni ytimessäkin ovat aina asiakkaiden yksilölliset toiveet, voimavarat ja vahvuudet. Lisäksi ohjaajan ja opettajan roolissa toimiessani haluan olla ennen kaikkea opiskelijoiden voimaantumisen ja kukoistamisen mahdollistaja.

Voimaantuminen teorian valossa

Seuraavaksi esittelen lyhyesti Juha Siitosen (1999) väitöskirjatutkimuksessaan luoman yleisen formaalin voimaantumisteorian premissit ja osaprosessit. Vaikka viimeksi mainittuja ei tulekaan nähdä aina ja kaikissa tilanteissa pätevinä voimaantumisen elementteinä, eikä kyseinen teoria ole enää kovin tuore, auttaa se kuitenkin edelleen hahmottamaan yleisellä tasolla sitä, mitä voimaantuminen edellyttää ja millaisia tekijöitä siihen prosessina ja päämääränä sisältyy.

TAULUKKO 1: Voimaantumisteorian premissit Siitosta (1999) lainaten.

Edellä mainittujen premissien kautta voimaantuminen nähdään siis yleisesti luonteeltaan ensisijaisesti henkilökohtaisena mutta samalla kuitenkin myös sosiaalisena prosessina. Voimaantumisprosessi kun ei voi käynnistyä ilman ihmisen omaa halua ja aktiivisuutta, mutta se ei kuitenkaan myöskään tapahdu sosiaalisessa tyhjiössä Teorian ytimessä on Siitosen (1999) mukaan yksilön sisäinen voimantunne, joka vapauttaa ihmisen omia voimavaroja ja vastuullista luovuutta lisäten hänen elämänhallinnan tunnettaan. Samalla yksilön kokonaisvaltainen hyvinvointi lisääntyy.

Vaikka yksilön voimaantumista on mahdollista tukea ja vahvistaa eri tavoin myös ulkoapäin, voimaa ei ole mahdollista ikään kuin luovuttaa toiselle ihmiselle eikä hänen voimaantumisestaan voi myöskään päättää kukaan muu kuin kyseinen henkilö itse. Mitä voimaantuneempi yksilö tuntee olevansa, sitä sitoutuneempi hän on toimimaan saavuttaakseen tavoitteensa. Voimaantuminen on siis henkilökohtainen kokemus, ja voimaantuneisuuden "taso" voi vaihdella huomattavasti eri elämänalueilla ja elämänkaaren eri vaiheissa. Kyse on siis dynaamisesta tilasta.

Kyseinen teoria painottaa eri osaprosessien olevan yhteydessä toisiinsa monin tavoin, vaikka niiden välisiä syy- ja seuraussuhteita ei osoitetakaan. Päämääriä, kykyuskomuksia, kontekstiuskomuksia ja emootioita voidaankin pitää voimaantumisen kulmakivinä.
Kun yksilön henkilökohtaisia ajatuksia toivotuista ja tavoittelemisen arvoisista tiloista eli päämääristä tarkastellaan em. teorian näkökulmasta, ei voida ohittaa vapauden, vapaaehtoisuuden ja itsemääräämisoikeuden merkitystä. Kykyuskomustensa kautta yksilö puntaroi, pystyykö hän saavuttamaan asettamansa tavoitteet ja toimii sitten omien arvioidensa mukaisesti. Tällöin on kysymys minäpystyvyydestä ja itsetunnosta, jotka vahvistuvat positiivisten kokemusten myötä. Onnistumiset heijastuvat seuraaviin tavoitteisiin todennäköisesti siten, että ne uskalletaan asettaa korkeammalle kuin aiemmin. Voimaantumisen sosiaalinen ulottuvuus ilmenee puolestaan ennen kaikkea kontekstiuskomuksissa, joilla viitataan sosiaalisiin toimintaympäristöihin. Niiden ilmapiiri saattaa vaikuttaa ratkaisevasti päämäärän asettamiseen ja siihen pyrkimiseen. Kannustava ja luottamuksellinen ilmapiiri voi kantaa pitkälle, ja lannistava ympäristö voi vähintäänkin hidastaa voimaantumista. Vastaavasti emootiot ovat voimaantumisen osatekijöistä luonteeltaan enemmänkin sellaisia, että niihin on vaikeaa vaikuttaa yksilön ulkopuolelta. (ks. Siitonen 1999.)

Yhteenvetona edellä kuvastusta voimaantumisteoriasta voidaan todeta, että oleellista on nähdä jokainen yksilö lähtökohtaisesti omaäänisenä toimijana, jolla on monenlaisia kykyjä ja oma ainutlaatuinen tarina kerrottavanaan. Tällöin henkilön kokemus itsestään arvokkaana subjektina vahvistuu – ja hän voimaantuu.

Kasvumatka minuuteen ja polku omannäköiseen elämään

Kun voimaantumista tarkastellaan käytännönläheisemmin, se voidaan mielestäni nähdä eräänlaisena kasvumatkana minuuteen ja myös itselle merkityksellistä kohti kulkemisena, jonka päämääränä on hyvä ja omannäköinen elämä. Näin ollen on luonnollista ajatella, että kaikki polut ovat yksilöllisiä. Henkilökohtaisella matkallaan jokainen meistä oppii usein sekä itsestään että toisista ihmisistä yhtä ja toista.

Haluamme, että elämällämme on merkitystä, arvoa ja tarkoitus. Me kaikki janoamme elämäämme merkityksellisyyttä. Ilman sitä, elämä ei tunnu elämisen arvoiselta. Salovuoren (2022) mukaan merkityksellisyyttä rakennetaan aina myös yhdessä, ja kokemus oman elämän merkityksellisyydestä on tärkeä voimavara, joka antaa meille voimaa ja motivaatiota sekä kannattelee meitä vaikeina hetkinä ruokkimalla myös toivoa. Merkityksellisten asioiden pohtiminen voi avata sekä itsestämme että elämästämme uusia ulottuvuuksia. Merkityksellisyyden kokemisen myötä elämämme voi olla vähintäänkin tyydyttävää, vaikka siinä olisi ongelmiakin. Lisäksi merkityksellisyys suojaa mielenterveyttämme ja edistää sitä. (ks. myös Martela 2021.)

Voimaantumisorientaatiokaan ei lakaise haasteita maton alle, vaan niihin yritetään löytää uusia näkökulmia ja ratkaisuja, samoin kuin positiivisen psykologian piirissäkin, jossa uskotaan siihen, että unelmat, toiveet ja innostukset vievät meitä eteenpäin.

Lopuksi

Alla olevaan kuvioon olen koonnut omannäköisen elämän keskeisiä yleisiä elementtejä voimaantumisen teoreettisesta taustasta, positiivisesta pedagogiikasta (mm. Avola & Pentikäinen 2022) ja ratkaisukeskeisestä coachingista inspiroituneena. Luomani "voimaantumisen kukan" kysymyksin vastaamalla voit halutessasi tarkastella omaa voimaantuneisuuttasi eri elämänalueilla ja erilaisissa konteksteissa. Parhaassa tapauksessa voit saada käyttöösi koko potentiaalisi, kun pysähdyt miettimään, mitä elämältäsi oikeasti haluat ja mitä näiden itselllesi merkityksellisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttää. Muista, että vain sinä tiedät, mitä omannäköinen ja hyvä elämä juuri sinulle tarkoittaa. Usko siihen, että sinulla on mahdollisuus kukoistaa!

KUVIO 1. "Voimaantumisen kukka".

KIRJALLISUUTTA

Avola, P. & Pentikäinen, V. 2022. Kukoistava kasvatus. Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen käsikirja. Espoo: BEEhappy Publishing.

Hokkanen, L. 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Kuronen, M. 2004. Valtaistumista vai voimavaraistumista. Feministisiä näkökulmia empowermenttiin sosiaalityön käsitteenä ja käytäntönä. Teoksessa M. Kuronen, R. Granfelt, L. Nyqvist & P. Petrelius (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen 3. vuosikirja. Jyväskylä: PS-kustannus, 277–296.

Martela, F. 2021. Elämän tarkoitus. Suuntana merkityksellinen elämä. Helsinki: Gummerus.

Räsänen, J. 2014. Voimaantuminen ja elämänpolitiikka. Voimaantumisen resurssiteoria, uskaltava vastuullisuus, valinta, optimointi ja kompensointi Järvenpää: Julkiviestintä.

Salovuori, S. 2022. Merkityksellisyyden voima. Kirja masennuksesta toipuvalle. Helsinki: Kirjapaja.

Siitonen, J. 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulun opettajankoulutuslaitos. Oulu: Oulun yliopisto.